Höh, tarviiko tunteitakin osata?
Eikös se tunteminen tule ihan itsestään osaksi elämää? Ainakin tunteet kehittyvät luonnostaan lähes kaikilla ihmisillä, joiden kasvu ja kehitys saa tapahtua turvallisesti. Silti tunteet tuntuvat olevan haastava asia vielä aikuisillekin. Mikä ihme tunteissa on niin vaikeaa?
Tunteita ei pääse pakoon. Ne tuntuvat, herättävät ajatuksia, fyysisiä tuntemuksia ja tarvetta toimia. Ne jopa hallitsevat meitä, jos ne pääsevät valloilleen ilman taitoja kohdata ja käsitellä niitä. Tunteet itsessään eivät ole tuhoavia tai vahingoittavia, toisaalta eivät rakentavia tai mahdollistaviakaan. Se, kuinka tunteita kohtaamme, niitä siedämme ja miten niiden äärellä toimimme, määrittää vasta tunteiden tuntemisen seurauksia. Tunteet ovat joka tapauksessa aina sisäisiä viestejä ja niiden torjuminen on luontoa vastaan taistelua. Vastaanottamalla tunteiden viestejä niiden kanssa voi elää sovussa ja valjastaa tunne-energian itselleen voimavaraksi.
Tunteiden tunnistamisen ja nimeämisen taitoja voi oppia jo varsin pienestä pitäen. Tunnemme harvoin vain yhtä tunnetta kerrallaan. Tunteita on yhtäaikaisesti läsnä useita ja niitä on myös kerroksittain. Voimme tuntea samanaikaisesti iloa jonkun kohtaamisesta, haikeutta tulevista jäähyväisistä ja kohdata tapaamista edeltänyttä ikävää. Tunnekokemukseen voi sekoittua lisäksi uteliaisuutta, epävarmuutta, jännitystä, hermostuneisuutta, innostusta ja voimakkata kiintymyksen tunteita. Kerroksellisuus taas tulee ilmi vaikkapa tilanteessa, jossa aikuinen hermostuu tielle juosseelle lapselle. Kiukun alla on kuitenkin todennäköisesti säikähdys, menettämisen pelko, epävarmuus omista kyvyistä kasvattaa ja suojella lastaan ja ehkä syyllisyys siitä, että oman väsymyksen vuoksi ei tullut oltua tarkkaavaisempi. Ilman tunteiden tunnistamisen ja nimeämisen taitoa tuntisimme isoja, epämääräisiä energiamöykkyjä ja hämmennys sellaisen äärellä olisi ymmärrettävästi suuri. Tunteiden tunnistamista voi jokainen harjoitella aina tunteiden noustessa. Pysähtymällä tietoisesti tunteiden äärelle voi ottaa niitä vastaan, havainnoida itseään, tunnistaa, tuntea ja nimetä niitä.
Toisen ihmisen tunteiden tunnistamisessakin voi harjaantua. On hämmästyttävän yleistä tulkita toisen tunteita pieleen, määritellä vaikkapa ihmisen mielipaha suuttumukseksi tai surumielisyyys vihamielisyydeksi. Jälleen pysähtyminen asian äärelle on hyvä lääke. Tunteiden kohtaaminen ei halvaannuta tai muin tavoin vahingoita ketään. On aivan turvallista havainnoida toista ihmistä, kuunnella häntä, aistia hänen tunteitaan, kohdentaa huomio tunteiden tunnistamiseen ja tarvittaessa keskustellen varmistaa, mistä tunteista on kyse. Paljon vähemmän sotkua syntyy, kun tilanteisiin pysähdytään, eikä niistä paeta joko henkisesti tai ihan fyysisesti.
MIssä kaikkialla tunne tuntuu? Kuinka voimakas se on asteikolla 1 - 10? Millaista on ottaa tunnetta vastaan yhtään estelemättä? Millaista toiminnan tarvetta tunne synnyttää? Miten tunne elää ja muuntuu sitä aistiessa? Mitä muita tunteita on läsnä yhtäaikaisesti?
Aivan ensimmäiseen toimintaimpulssiin keskellä tunnekuohua harvoin kannattaa tarttua. Tunteen jatkeeksi toiminta asettuu parhaiten, kun toiminta on tietoista ja syntyy vasta tunteiden kohtaamisen ja käsittelyn jälkeen. Itsesäätelyn taito on kultaa. Omasta voimasta ja rauhasta käsin tapahtuva toiminta on rakentavaa ja luottamusta herättävää.
Opetella voi myös sitä, mikä kulloinkin tunteen synnyttää. Edelsikö tunnetta jokin ajatus? Tapahtuiko jotain muistoja herättävää? Onko tunteen taustalla muitakin tunteita? Itsetuntemus lisääntyy tunteisiin tutustumisen myötä ja toisaalta itsetuntemus auttaa tunteiden käsittelyä.
Tunnetaitoihin kuuluu tunteiden viestiminen. Sitä voi harjoitella ja siten kantaa vastuuta siitä, millaiseksi tunteisiin liittyvä vuorovaikutus läheisten ja muiden ihmisten kanssa rakentuu. Tunteiden osoittaminen ja toisten tunteisiin reagointi ovat tärkeitä tunnetaitoja.
Kuinka sitä viestit tunteistasi?
